Kelluvien laitureiden suunnittelua jo lähes 30 vuotta

Suunnittelijoillamme on kokemusta kelluvien laitureiden suunnittelusta jo lähes 30 vuoden ajalta. Suunnitelmiemme pohjalta on vuosien aikana toteutettu jo tuhansia laiturihankkeita. Kelluvat laiturit ovat erityisosaamistamme. Venesatamien ja uimaloiden lisäksi suunnittelemme myös muita kelluvia ratkaisuja, kuten esimerkiksi aallonvaimentimet, kelluvat ponttonisillat ja kelluvat terassit sekä lautat kelluvien rakennusten alle.

Laitureihin liittyviä asiantuntijapalveluja

Olemme laiturisuunnittelun ammattilainen. Laaja asiantuntemuksemme ja pitkä kokemuksemme alalta takaa luotettavat asiantuntijapalvelut. Tutustuminen kohteeseen, lähtötietojen selvittäminen ja näiden tietojen analysointi ja dokumentointi ovat palveluja, joihin suunnitelmamme perustuvat. Asiantuntijapalveluihimme kuuluu lisäksi monia muita laitureiden hankintaan liittyviä tehtäviä. Teemme hankkeiden kustannusarviot ja tarvittaessa teemme myös lupahakemukset ja laadimme asiakkaan puolesta tarjouspyynnön.